Vihtiin tarvitaan laajat alueelliset kuulemiset koulukuljetuksista

Sunnuntai 2.2.2025 - Jussi Roms


Vihti on pinta-alaltaan laaja koulukuljetuskunta, jossa yli 1000 lasta kulkee päivittäin koulukyydeillä. Kyse on merkittävästä kunnan tehtävästä, jolla on hyvin suuri merkitys monen vihtiläisperheen arjen sujumiseen ja hyvinvointiin. Jos koulukuljetukset eivät ole sujuvia, vaaditaan perheiltä monesti kohtuuttomia järjestelyjä.

Vihdin koulukuljetuksia ohjaavat kuljetusperiaatteet, joiden pohjalta viranhaltijat tekevät kuljetuspäätökset. Kuljetusyritykset taas valitaan kilpailutusten kautta, jotka järjestetään seuraavan kerran ensi vuonna 2026.

Vihdissä tuleekin nyt ryhtyä valmistelemaan laajaa koulukuljetuskuulemista heti ensi syksynä. Pelkkä sähköinen nettikuuleminen ei näin perustavanlaatuisessa asiassa riitä - ei myöskään yksi iso massatilaisuus. Kuulemiset täytyy viedä kaikille Vihdin kylille kuulemistilaisuuksien sarjana, jotta paikalliset ihmiset voivat kertoa huolensa ja tarjota paikallisosaamisensa esimerkiksi haku- ja jättöpaikkojen suunnitteluun. Kuulemisten jälkeen päivitetään kuljetusperiaatteet ja käynnistetään kilpailutus.

Vihdin nykyisissä koulukuljetusperiaatteissa on paljon hyvää, kuten lakisääteisyyttä laajempi esiopetuksen ja 1-2.lk oppilaiden kuljetusoikeus. Mahdollisuus saada ei-kuljetusoikeudelliselle kohtuullista maksua vastaan paikka kuljetuksessa, jos on tilaa, kuljetusjärjestelijöiden mahdollisuus tehdä harkintansa mukaan inhimillisiä ratkaisuja erityistä tukea saavien järjestelyissä ja ostobussiliikenteen avoimuus kaikille maksua vastaan ovat hyviä asioita.

Negatiivisina asioina vanhemmilta kuuluu huolia joidenkin kuljetusyritysten turvallisuudesta sekä haku- ja jättöpaikkojen sijoittelusta. Yksityisteitä jätetään välillä ajamatta esim. liukkauteen vedoten. Siten koulukuljetukset ovatkin vahvasti sidottuja myös riittäviin yksityistieavustuksiin.

Uutena huolena koulukuljetuksiin liittyy susihavaintojen räjähdysmäinen lisääntyminen Vihdissä viimeisen vuoden aikana – etenkin itäisessä Vihdissä Nurmijärven tuntumassa. Suurpedot kuuluvat Suomen luontoon, eikä niitä pidä vihata, mutta ihmistä pelkäämättömät sudet eivät kuulu asutuksen keskelle. Vaikka uhkaavat tilanteet ovat vielä harvinaisia, niin ihmistä pelkäämättömien susien nopeasti lisääntyvä määrä on täysin uusi tilanne, jollaista emme ole Suomessa ennen kohdanneet. Pelottavia tilanteita, joissa sudet ovat esimerkiksi seuranneet koiranulkoiluttajia, on jo tapahtunut. Emme tarvitse tilanteita, joissa lasten pitää pelätä heitä seuraavia susia koulumatkallaan. Villieläin on aina arvaamaton ja ihmisten terve varovaisuus on viisasta.

Keskusta-puolueessa olemme hereillä! Keskusta on esittänyt Eduskunnassa, että valtio korvaa kunnille Suomen turhan tiukasta susiensuojelusta aiheutuvat ylimääräiset koulukuljetuskustannukset. Järkevän metsästyspolitiikan, jossa sudet pidettäisiin Ruotsin tavoin tarkasti kontrolloidulla ja rajoitetulla metsästyksellä ihmisarkoina, estäminen tulee aiheuttamaan lisää vaaratilanteita ja maksamaan yhä enemmän. Lupaan Vihdin ja Karkkilan riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtajana, että kaikkiin näihin tuleviin kuulemistilaisuuksiin saadaan mukaan kunnan kuljetusasiantuntijoiden avuksi myös asiantuntevat petoyhdyshenkilöt.

(Julkaistu Vihdin Uutisten nettiversiossa 10.2.)